Teknisk analys

Seuraa täysin puolueeton ja tieteellinen analyysi.

Teltta oli aivan ässä. Eivät isot pojat internetissä turhaan kehuneet Gelert Soloa ja sen verran halpa, ettei haittaa vaikka teltta tuhoutuisi tapaturmaisesti naapureiden päihtyneen käytöksen takia.

Kännykän lataaminen matkalla oli vähän heikkoa mutta Garmin 610 -sykemittarin sai hyvin ladattua kahdesta AA-paristosta matkalla tällä neljän euron muovikotelolla. Loistokapistus. Sykemittarikin muuten hyvä  muttei suunniteltu akkukeston suhteen pidempään harjoitteluun. GPS ei ollut käytössä kuin Amsterdamissa näyttämässä nuolella, mihin pyörä tuli jätettyä ja akku mittarissa kesti kolmisen päivää (eli noin 15 tuntia) sykemittausta.

Pyörälaukku toisella puolella ei häirinnyt tasapainoa lainkaan. Aluksi pidin kaupungeissa laukkua reppuna selässä, koska korkeampi painopiste soi pyörälle paremmat kiihtyvyysominaisuudet. Muutamassa päivässä aiemmasta poikkeavaan pyörän käyttäytymiseen tottui ja lopulta ilman toispuoleista painoa iltaisin kaupungilla sunnuntaiajellessa pyörä tuntui varsin huteralta ja mutkittelevalta.

30 litraa oli enemmän kuin riittävästi tilaa. Kuvaavaa oli, että repun sisälle mahtuivat päivän eväät eikä kenkiä lukuunottamatta ulkopuolelle ollut edes kiinnitetty tavaraa. Vielä jos teltan olisi saanut repun sisälle mahtumaan...

Kerrospukeutumisen ja moneen lämpötilaan sopeutumisen mahdollistava vaatetus oli hyvä idea. Ehdottomasti paras vaatekappale oli heikotusta aiheuttavan kallis, funktionaalinen ja tyylikäs merinovillahuppari, jota saattoi käyttää niin yöllä makuupussissa hytistessä kuin illalla kaupungilla ihmetellessä, miksei Hoegaardenia saa belgialaisesta pubista. Mikä sen sijaan ei ollut hyvä idea, oli käyttää vaivalloisen taskutonta teknistä paitaa ja kantaa mukana Raphan pyöräilypaitaa, jota en kalleutensa ja epävarmojen pyykkäysmahdollisuuksien takia uskaltanut käyttää kuin pari kertaa lopussa muiden paitojen ollessa käyttökelvottomia. Sen sijaan irtohihat ja -lahkeet olivat tilaa säästävinä ja käytännöllisinä korvaamattomia.

Marketista otettu satunnainen hoitoaineeton shampoo oli mitä mainioin pesuaine keholle, hiuksille ja vaatteille. Bonuksena pesun jälkeen hikisukat tuoksuivat aloe veralle. Fromage-juuston kääriminen paitaan ei ollut hyvä idea. En ole juustofani ja paita haisi koko loppumatkan pesuhajusteista huolimatta juustotiskille.

Vettä oli jatkuvasti mukana 1,5l + 0,75l. Alpeilla vuoristopurohanoja riitti mutta muualla kannatti vettä tankata itseensä ja ostaa lisää kaupasta varastot täyttääkseen aina, kun saattoi. Meinasi ahdistus pariin kertaan iskeä yöpymisen lehvistössä uhatessa eikä vettä ollessa saatavilla mistään, mistä lehmät eivät ensin olisi maistelleet (oletin märehtijöiden ruuansulatuskanavan olevan vastustuskykyisempi kuin ihmisen).

Leirintäalueita vaikutti piisaavan niin, että melko summassa saattoi polkea oletettuun oikeaan suuntaan. Toisaalta en ikinä saanut selvitettyä oliko yöpyminen metsiköissä sallittua vai ei.

Oli jännää. Onneksi ei enää tarvitse.

Rahaa kulutettu

• 16 päivää, 567,15 € (sis. hotelliyö á 50 € x 1) + lennot pyörineen n. 330 €
• Amsterdam ei mukana luvussa. Pelkkä majoitus siellä 118 €. Härskiä.

Sykemittaridataa

Sykemittari pysäytetty isojen taukojen ajaksi mitaten näin urheiluhengessä poljettua aikaa. Tauko keskimäärin 2,5 h välein.

 

Bonustiedote: ostin uuden sporkin. Loppuu aikataulun hitaudesta ärtyneiden valitus kuin hauskanpito hautajaisiin kutsuttaessa sisään takki auki pilttipurkki toisessa ja lusikka toisessa kädessä samalla pahoitellen samanaikaista seisoen lounastamista. 

Pics

Nyt on kuvia. Picasa
Täytyy vielä suorittaa tekninen analyysi, kun oli mukana lelusykemittarikin.

Jo piisaa

Keskipaivaan asti Eindhovenista lahtoa venytin. Ei auttanut; markaa, kylmaa ja harmaata (onko puolipisteen kaytto tassa oikeaoppista). Ei aiemmin nain haasteellista ole ollut loytaa perille vaikka pyoratiekyltteja Utrechtiin oli jo viisikymmenta kilometria aiemmin. Kyltit vain hukkuvat joskus. Sellaisten takamaiden kautta reitti kylla ohjautuim, etta mikali olisin ainoa liikkuja ollut, olisi vainotus vaarasta reitista kylla ollut ylivoimainen. Eksoottisesti lautallakin piti ajaa.

Saalla on kylla kumma vaikutus. Auringon ollessa pilvessa ei tee yhtaan mieli ajaa mutta heti valonpilkahduksen iskiessa mieliala kohoaa satoi tai ei. Ei vaikuta tosin olevan laisinkaan katu-uskottavaa kayttaa vaatetusta suojautumaan pienelta sateelta tai tuulelta. Ei ainakaan tilaajalahjakuoritakkia.

Kaksikymmenta kilometria leirintapaikalta hostelliin Amsterdamiin huomenna. Lataan akkua ja juon monennetta tolkkia olutta suihkutiloissa. Nyt vasta usean hajuhermojen neutralisoimiskaynnin jalkeen ulkona saan palautettua mieleeni naissa suihkutiloissa haisevan ruumiinavaus. Mmmmm, hyvaa kotoista Lidlin pilsneria... Myos ellipsin kaytto, jota kolme edeltavaa pistetta kuvaavat, on haastavaa.

Tulipahan poljettua 1636 kilometria. Yksi paiva, jolloin en urheilumielessa rullaillut laisinkaan. Nyt haistelemaan tuoretta ilmaa telttani edustalle uimakelpoisen joen aarelle. Hyva reissu vaan ei vain huvita enaa.

Voi kurjuuksien kurjuus!

• Etujarru lakkasi toimimasta.
• Toinen nousukahva lahtee irti siihen tukeutuessa.
• Shortsit hajosivat. Eivatkos ne feikkimerkit tulekaan samalta tehtaalta kuin aidot?
• Paras urheilupuseroni tuhoutui jouduttuaan levyjarruihin. Jarru sentaan pysyi toiminnassa.
• Spork meni hukkaan! Kurja leikkuuveitsi siina oli muttei parempaakaan ole ollut eika enaa sitakaan. Puhumattakaan lusikasta ja haarukasta. Onneksi on viela sormet.
• Kaiken taman 24 tunnin sisaan tapahtuneen lisaksi naamaani osui ajaessa joko kivi tai ampiaiselta kuulostava kivi. Sattui ihan helekutisti seuraavat 18 tuntia. Meinasin ojaan ajaa kivusta. Sinne kai se piikki jai happoa ruiskuttamaan, kun ei peilia ollut eika edes itsella mitaan hajua, kuinka pahan nakoinen naama oli kyseessa. Ei pahasti turvotusta tullut mutta jotakin elokuvamaisen mutanttimaista kasvoissa oli.

Vannoin pyorailyn loppuvan siihen paivaan vaikka niin hyvin oli alkanut sujua paastyani makisista maista pois. Ei turhaan ranskalainen kehottanut jokea seuraamaan. Olisi pitanyt totella. Hieman helpotti katsellessani holmoyttaan kahden ampiaisen hukkuvan siideripulloon. Kuvittelin kivun aiheuttajan olleen niiden sukulainen.

Muutosvaatimus viralliseen liikunta-agendaan

Söin pizzaa perävaunussa tuotetusta kiviuunista. Mmmm, se oli hyvää ja huokeaa. Siinä vasta liikeidea känkkyjä vastaan. Mutta piti iloitsemani: Eilen Nancyn kohdalla (hahaa, Nancy pansy!) todetessani päivän olevan vasta menossa ajanhetkeä ennen iltaa sekä leirintäalueen sijaitsevan väärässä suunnassa, päätin jatkaa vielä matkaa joen ollessa lähettyvillä. Valitettavasti kilometrejä itseni ja joen välissä oli rautatie, tai voimalaitos yritti omia valmistetun vesireitin itselleen, valmistaen minua henkisesti yöpymään vähemmän saniteettisessa tilassa teltassa tien vieruatassa.

Tässä vaiheessa illan jo hämärttessä ranskalainen intohimo pyöräilyyn materialisoitui tööttäilyistä ja peukun näytöistä nelikymppisenä pyöräilyharrastajana, joka pysäytti minut tiellä tarjoten majapaikkaa vaimon kärsivällisenä istuessa autossa. Siligny, siellä se majapaikkaa sijaitsee. Tuli sitten rehkityä hieman aiempaa enemmän päivän päättyessä 6,5 tuntiin ja 160 ajettiin kilometriin.

Mutta mielenkiintoinen nuorisotyöttömyyden parissa työskentelevä pariskunta, jolla vessassa luettiin Ikean kuvastoa ja sarjakuvia sekä kylpyhuoneesta löytyi kaksi lasten hammasharjaa ilman muita pikkuihmismerkkejä talossa  Nainen, A, oli englantia perusosaamaton ranskalainen, mutta J (jäi vain alkukirjaimet molempien nimistä mieleen) puhui erittäin hyvää englantia ranskalaiseksi, siis ranskalaiseksi. Paljastaessani aikovani Kölniin, mutta väsyneeni alta standardisoidun aikayksikön aloittelijan tavoin Alppeihin, sain uudet ohjeet jatkosuunnitelmaksi: Amsterdamiin. Sinne suuntaan on tasaista, Saksan suuntaan on mäkistä. Ja autolla sinne kuulemma huristi noin vain heidänkin lomallaan. Mutta mikä huolestuttaa on se, että mies istutti vaarallisen ajatuksen jostakin neljän vuoden välein järjestettävästä Paris-Bres(?)-Paris kisasta, jonka hän itse on kerran 86 tuntiin ajanut eikä toista kertaa aio. Kyseessä on jonkinlainen pyöräilyn versio maratoonista ja siinä ajetaan putkeen noin 1200 km mäkistä reittiä huoltopisteitä ollessa joka 80. kilometri. Vetreimmät voimistelevat sen kahteen vuorokauteen. No, kylmiltään sitten neljän vuoden kuluttua alkukarsintojen jälkeen.

Aamupala, pyörän huolto ja miehen sekä hänen ystävänsä aamulenkkisaattaminen Luxemburgin suuntaan (oli muuten melkoista sunnuntaiajelua jonon perällä ilman tuulenvastusta). Sadetta. Leiriytyminen ilman näkyvää rajaa paikalliselle leirintäalueelle. Amsterdamiin vain nelisensataatuhatta metriä. Nopsasti sinne tasaisella ilman sadetta ajaa. Siellä velttoilen ja maitojunalla ajan kotiin. Lomahan tämä oli. Muttei täältä silti kuvia voi uppia.

Houston, we have a plan!

Torstai. Nyt alkaa sujua. 150 kilometriä ja 2500 kcal. Kuutisen tuntia aktiivista ajoa. Usko ja voimat meinasivat loppua viimeisellä etapilla. Helpommalla kyllä siellä vuorilla pääsi muutaman tunnin riittäessä voimien uuvuttamiseen. Parina aamuna jäisenä ja nälkäisenä meinannut jo ketuttaa mutta ajaessa karissut vaarallinen olo pois.

Tänään söin paikallisen makkaran ja maan perunoita, jotka paljastuivat tavallisen mauttomiksi keitetyiksi perunoiksi. Mutta se makkara, se makkara! Siinäpä vasta makkara. Se ei ollut epämiellyttävän lihaisa muttei myöskään turvallisen jauhoinen. Se oli hyvin mehukas selvästi käsin rakkaudella ja ylpeydellä tehty makkara. Jotakin sen laadusta täytyy kertoa se, että annoksen mukana tuli pakollisena kokin valitsemaa viiniä. Oluenkin erehdyttyäni ottamaan piti päiväunet nukkua puistossa. Tai sitten se oli se kova rehkiminen.

Ja shanghailaisen salaatin söin Gyssä liikuteltavalta kioskilta. Varsin mielenkiintoinen kaalinlehteen kääritty tuotos, jota dippailtiin etikkasoijakastikkeeseen.

Rehkintä jatkui iltaan saakka. Jos en olisi päättänyt polkea Kölnin paikkeille, missä oletettavasti reppureissaajat oleskelevat, ilman lepopäiviä huvitti tai ei, jäisin tälle leirintäalueelle. Täällä on kaikki palvelut. Järvi, ravintola sekä baari ja kaiken lisäksi telttapaikan sai itse valita. Ja kaupunki vieressä. Sielläkin oli kaikki muut palvelut paitsi halvat hostellit, jotka tuntuvat pääosin Ranskasta puuttuvan. Tämän leirintäalueen lapsiperheet ja vanhukset ovat ajautuneet varustelukierteeseen. Kuka tuo esimerkiksi lautasantennin mukanaan? Liekkö näillä liikuteltavilla residensseillä saisi edes ajaa Suomessa.

Siellä saksanmaalla sitten leputtelen oluttynnyrin vieressä hyvässä seurassa hamaan tulevaisuuteen ja poljen enää ainoastaan, jos huvittaa. Seppo puhui palturia Saksasta.

Negatiivista: ei ole kolikkoja leirintäalueen flippereihin.

Positiivista: halpaa sadeviittaa voi käyttää yleisalustana.

Lons-le-Saunier

Keskiviikko. Nukutti kyllä eilen salateltassa helekutin hyvin. Ainoa ongelma herääminen ennen seitsemää. Heti teltan purettuani ensimmäiset aamuvirkut urheilijat tuhisivat ohi ja pookemaan lähtiessäni lava-autolla vastaan ajoi vanha patu, joka sopisi profilointiin maanomistajasta.

Sata eilen, sata tänään. Samat viisi tuntia aikaa, joista ensimmäiset kaksi ennen aamiaista, sillä erolla, että nyt olin jo viideltä leirintäalueella. Täytyy myöntää, että hiukan alkaa jo syömään. Eikä sille voi mitään, ei se keskinopeus ole kotoista urheilunopeutta.

Luulin syöväni ankkapateeta leivällä. Se oli tehty possulista. Pate de Foi? Myös juustoja testailtu. Ei edelleenkään minun juttuni.

Sadeviitta vitosella ja vihdoin ketjuöljyä. Huomenna rullaa paremmin. Ei voi kovin montaa päivää mennä rajalle.

Leirintäalueella on kunnon vessat ja paperi talon puolesta. Luksusta. En kykene hyväksymään niitä epäpyhiä teollistumisen ja luonnollisen toimituksen yhdistelmiä, seisomavessoja.

Kävin Notre Damessa. Oliko se se sama, josta tarinat on tehty?