Teknisk analys

Seuraa täysin puolueeton ja tieteellinen analyysi.

Teltta oli aivan ässä. Eivät isot pojat internetissä turhaan kehuneet Gelert Soloa ja sen verran halpa, ettei haittaa vaikka teltta tuhoutuisi tapaturmaisesti naapureiden päihtyneen käytöksen takia.

Kännykän lataaminen matkalla oli vähän heikkoa mutta Garmin 610 -sykemittarin sai hyvin ladattua kahdesta AA-paristosta matkalla tällä neljän euron muovikotelolla. Loistokapistus. Sykemittarikin muuten hyvä  muttei suunniteltu akkukeston suhteen pidempään harjoitteluun. GPS ei ollut käytössä kuin Amsterdamissa näyttämässä nuolella, mihin pyörä tuli jätettyä ja akku mittarissa kesti kolmisen päivää (eli noin 15 tuntia) sykemittausta.

Pyörälaukku toisella puolella ei häirinnyt tasapainoa lainkaan. Aluksi pidin kaupungeissa laukkua reppuna selässä, koska korkeampi painopiste soi pyörälle paremmat kiihtyvyysominaisuudet. Muutamassa päivässä aiemmasta poikkeavaan pyörän käyttäytymiseen tottui ja lopulta ilman toispuoleista painoa iltaisin kaupungilla sunnuntaiajellessa pyörä tuntui varsin huteralta ja mutkittelevalta.

30 litraa oli enemmän kuin riittävästi tilaa. Kuvaavaa oli, että repun sisälle mahtuivat päivän eväät eikä kenkiä lukuunottamatta ulkopuolelle ollut edes kiinnitetty tavaraa. Vielä jos teltan olisi saanut repun sisälle mahtumaan...

Kerrospukeutumisen ja moneen lämpötilaan sopeutumisen mahdollistava vaatetus oli hyvä idea. Ehdottomasti paras vaatekappale oli heikotusta aiheuttavan kallis, funktionaalinen ja tyylikäs merinovillahuppari, jota saattoi käyttää niin yöllä makuupussissa hytistessä kuin illalla kaupungilla ihmetellessä, miksei Hoegaardenia saa belgialaisesta pubista. Mikä sen sijaan ei ollut hyvä idea, oli käyttää vaivalloisen taskutonta teknistä paitaa ja kantaa mukana Raphan pyöräilypaitaa, jota en kalleutensa ja epävarmojen pyykkäysmahdollisuuksien takia uskaltanut käyttää kuin pari kertaa lopussa muiden paitojen ollessa käyttökelvottomia. Sen sijaan irtohihat ja -lahkeet olivat tilaa säästävinä ja käytännöllisinä korvaamattomia.

Marketista otettu satunnainen hoitoaineeton shampoo oli mitä mainioin pesuaine keholle, hiuksille ja vaatteille. Bonuksena pesun jälkeen hikisukat tuoksuivat aloe veralle. Fromage-juuston kääriminen paitaan ei ollut hyvä idea. En ole juustofani ja paita haisi koko loppumatkan pesuhajusteista huolimatta juustotiskille.

Vettä oli jatkuvasti mukana 1,5l + 0,75l. Alpeilla vuoristopurohanoja riitti mutta muualla kannatti vettä tankata itseensä ja ostaa lisää kaupasta varastot täyttääkseen aina, kun saattoi. Meinasi ahdistus pariin kertaan iskeä yöpymisen lehvistössä uhatessa eikä vettä ollessa saatavilla mistään, mistä lehmät eivät ensin olisi maistelleet (oletin märehtijöiden ruuansulatuskanavan olevan vastustuskykyisempi kuin ihmisen).

Leirintäalueita vaikutti piisaavan niin, että melko summassa saattoi polkea oletettuun oikeaan suuntaan. Toisaalta en ikinä saanut selvitettyä oliko yöpyminen metsiköissä sallittua vai ei.

Oli jännää. Onneksi ei enää tarvitse.

Rahaa kulutettu

• 16 päivää, 567,15 € (sis. hotelliyö á 50 € x 1) + lennot pyörineen n. 330 €
• Amsterdam ei mukana luvussa. Pelkkä majoitus siellä 118 €. Härskiä.

Sykemittaridataa

Sykemittari pysäytetty isojen taukojen ajaksi mitaten näin urheiluhengessä poljettua aikaa. Tauko keskimäärin 2,5 h välein.

 

Bonustiedote: ostin uuden sporkin. Loppuu aikataulun hitaudesta ärtyneiden valitus kuin hauskanpito hautajaisiin kutsuttaessa sisään takki auki pilttipurkki toisessa ja lusikka toisessa kädessä samalla pahoitellen samanaikaista seisoen lounastamista. 

Pics

Nyt on kuvia. Picasa
Täytyy vielä suorittaa tekninen analyysi, kun oli mukana lelusykemittarikin.

Jo piisaa

Keskipaivaan asti Eindhovenista lahtoa venytin. Ei auttanut; markaa, kylmaa ja harmaata (onko puolipisteen kaytto tassa oikeaoppista). Ei aiemmin nain haasteellista ole ollut loytaa perille vaikka pyoratiekyltteja Utrechtiin oli jo viisikymmenta kilometria aiemmin. Kyltit vain hukkuvat joskus. Sellaisten takamaiden kautta reitti kylla ohjautuim, etta mikali olisin ainoa liikkuja ollut, olisi vainotus vaarasta reitista kylla ollut ylivoimainen. Eksoottisesti lautallakin piti ajaa.

Saalla on kylla kumma vaikutus. Auringon ollessa pilvessa ei tee yhtaan mieli ajaa mutta heti valonpilkahduksen iskiessa mieliala kohoaa satoi tai ei. Ei vaikuta tosin olevan laisinkaan katu-uskottavaa kayttaa vaatetusta suojautumaan pienelta sateelta tai tuulelta. Ei ainakaan tilaajalahjakuoritakkia.

Kaksikymmenta kilometria leirintapaikalta hostelliin Amsterdamiin huomenna. Lataan akkua ja juon monennetta tolkkia olutta suihkutiloissa. Nyt vasta usean hajuhermojen neutralisoimiskaynnin jalkeen ulkona saan palautettua mieleeni naissa suihkutiloissa haisevan ruumiinavaus. Mmmmm, hyvaa kotoista Lidlin pilsneria... Myos ellipsin kaytto, jota kolme edeltavaa pistetta kuvaavat, on haastavaa.

Tulipahan poljettua 1636 kilometria. Yksi paiva, jolloin en urheilumielessa rullaillut laisinkaan. Nyt haistelemaan tuoretta ilmaa telttani edustalle uimakelpoisen joen aarelle. Hyva reissu vaan ei vain huvita enaa.

Voi kurjuuksien kurjuus!

• Etujarru lakkasi toimimasta.
• Toinen nousukahva lahtee irti siihen tukeutuessa.
• Shortsit hajosivat. Eivatkos ne feikkimerkit tulekaan samalta tehtaalta kuin aidot?
• Paras urheilupuseroni tuhoutui jouduttuaan levyjarruihin. Jarru sentaan pysyi toiminnassa.
• Spork meni hukkaan! Kurja leikkuuveitsi siina oli muttei parempaakaan ole ollut eika enaa sitakaan. Puhumattakaan lusikasta ja haarukasta. Onneksi on viela sormet.
• Kaiken taman 24 tunnin sisaan tapahtuneen lisaksi naamaani osui ajaessa joko kivi tai ampiaiselta kuulostava kivi. Sattui ihan helekutisti seuraavat 18 tuntia. Meinasin ojaan ajaa kivusta. Sinne kai se piikki jai happoa ruiskuttamaan, kun ei peilia ollut eika edes itsella mitaan hajua, kuinka pahan nakoinen naama oli kyseessa. Ei pahasti turvotusta tullut mutta jotakin elokuvamaisen mutanttimaista kasvoissa oli.

Vannoin pyorailyn loppuvan siihen paivaan vaikka niin hyvin oli alkanut sujua paastyani makisista maista pois. Ei turhaan ranskalainen kehottanut jokea seuraamaan. Olisi pitanyt totella. Hieman helpotti katsellessani holmoyttaan kahden ampiaisen hukkuvan siideripulloon. Kuvittelin kivun aiheuttajan olleen niiden sukulainen.

Muutosvaatimus viralliseen liikunta-agendaan

Söin pizzaa perävaunussa tuotetusta kiviuunista. Mmmm, se oli hyvää ja huokeaa. Siinä vasta liikeidea känkkyjä vastaan. Mutta piti iloitsemani: Eilen Nancyn kohdalla (hahaa, Nancy pansy!) todetessani päivän olevan vasta menossa ajanhetkeä ennen iltaa sekä leirintäalueen sijaitsevan väärässä suunnassa, päätin jatkaa vielä matkaa joen ollessa lähettyvillä. Valitettavasti kilometrejä itseni ja joen välissä oli rautatie, tai voimalaitos yritti omia valmistetun vesireitin itselleen, valmistaen minua henkisesti yöpymään vähemmän saniteettisessa tilassa teltassa tien vieruatassa.

Tässä vaiheessa illan jo hämärttessä ranskalainen intohimo pyöräilyyn materialisoitui tööttäilyistä ja peukun näytöistä nelikymppisenä pyöräilyharrastajana, joka pysäytti minut tiellä tarjoten majapaikkaa vaimon kärsivällisenä istuessa autossa. Siligny, siellä se majapaikkaa sijaitsee. Tuli sitten rehkityä hieman aiempaa enemmän päivän päättyessä 6,5 tuntiin ja 160 ajettiin kilometriin.

Mutta mielenkiintoinen nuorisotyöttömyyden parissa työskentelevä pariskunta, jolla vessassa luettiin Ikean kuvastoa ja sarjakuvia sekä kylpyhuoneesta löytyi kaksi lasten hammasharjaa ilman muita pikkuihmismerkkejä talossa  Nainen, A, oli englantia perusosaamaton ranskalainen, mutta J (jäi vain alkukirjaimet molempien nimistä mieleen) puhui erittäin hyvää englantia ranskalaiseksi, siis ranskalaiseksi. Paljastaessani aikovani Kölniin, mutta väsyneeni alta standardisoidun aikayksikön aloittelijan tavoin Alppeihin, sain uudet ohjeet jatkosuunnitelmaksi: Amsterdamiin. Sinne suuntaan on tasaista, Saksan suuntaan on mäkistä. Ja autolla sinne kuulemma huristi noin vain heidänkin lomallaan. Mutta mikä huolestuttaa on se, että mies istutti vaarallisen ajatuksen jostakin neljän vuoden välein järjestettävästä Paris-Bres(?)-Paris kisasta, jonka hän itse on kerran 86 tuntiin ajanut eikä toista kertaa aio. Kyseessä on jonkinlainen pyöräilyn versio maratoonista ja siinä ajetaan putkeen noin 1200 km mäkistä reittiä huoltopisteitä ollessa joka 80. kilometri. Vetreimmät voimistelevat sen kahteen vuorokauteen. No, kylmiltään sitten neljän vuoden kuluttua alkukarsintojen jälkeen.

Aamupala, pyörän huolto ja miehen sekä hänen ystävänsä aamulenkkisaattaminen Luxemburgin suuntaan (oli muuten melkoista sunnuntaiajelua jonon perällä ilman tuulenvastusta). Sadetta. Leiriytyminen ilman näkyvää rajaa paikalliselle leirintäalueelle. Amsterdamiin vain nelisensataatuhatta metriä. Nopsasti sinne tasaisella ilman sadetta ajaa. Siellä velttoilen ja maitojunalla ajan kotiin. Lomahan tämä oli. Muttei täältä silti kuvia voi uppia.

Houston, we have a plan!

Torstai. Nyt alkaa sujua. 150 kilometriä ja 2500 kcal. Kuutisen tuntia aktiivista ajoa. Usko ja voimat meinasivat loppua viimeisellä etapilla. Helpommalla kyllä siellä vuorilla pääsi muutaman tunnin riittäessä voimien uuvuttamiseen. Parina aamuna jäisenä ja nälkäisenä meinannut jo ketuttaa mutta ajaessa karissut vaarallinen olo pois.

Tänään söin paikallisen makkaran ja maan perunoita, jotka paljastuivat tavallisen mauttomiksi keitetyiksi perunoiksi. Mutta se makkara, se makkara! Siinäpä vasta makkara. Se ei ollut epämiellyttävän lihaisa muttei myöskään turvallisen jauhoinen. Se oli hyvin mehukas selvästi käsin rakkaudella ja ylpeydellä tehty makkara. Jotakin sen laadusta täytyy kertoa se, että annoksen mukana tuli pakollisena kokin valitsemaa viiniä. Oluenkin erehdyttyäni ottamaan piti päiväunet nukkua puistossa. Tai sitten se oli se kova rehkiminen.

Ja shanghailaisen salaatin söin Gyssä liikuteltavalta kioskilta. Varsin mielenkiintoinen kaalinlehteen kääritty tuotos, jota dippailtiin etikkasoijakastikkeeseen.

Rehkintä jatkui iltaan saakka. Jos en olisi päättänyt polkea Kölnin paikkeille, missä oletettavasti reppureissaajat oleskelevat, ilman lepopäiviä huvitti tai ei, jäisin tälle leirintäalueelle. Täällä on kaikki palvelut. Järvi, ravintola sekä baari ja kaiken lisäksi telttapaikan sai itse valita. Ja kaupunki vieressä. Sielläkin oli kaikki muut palvelut paitsi halvat hostellit, jotka tuntuvat pääosin Ranskasta puuttuvan. Tämän leirintäalueen lapsiperheet ja vanhukset ovat ajautuneet varustelukierteeseen. Kuka tuo esimerkiksi lautasantennin mukanaan? Liekkö näillä liikuteltavilla residensseillä saisi edes ajaa Suomessa.

Siellä saksanmaalla sitten leputtelen oluttynnyrin vieressä hyvässä seurassa hamaan tulevaisuuteen ja poljen enää ainoastaan, jos huvittaa. Seppo puhui palturia Saksasta.

Negatiivista: ei ole kolikkoja leirintäalueen flippereihin.

Positiivista: halpaa sadeviittaa voi käyttää yleisalustana.

Lons-le-Saunier

Keskiviikko. Nukutti kyllä eilen salateltassa helekutin hyvin. Ainoa ongelma herääminen ennen seitsemää. Heti teltan purettuani ensimmäiset aamuvirkut urheilijat tuhisivat ohi ja pookemaan lähtiessäni lava-autolla vastaan ajoi vanha patu, joka sopisi profilointiin maanomistajasta.

Sata eilen, sata tänään. Samat viisi tuntia aikaa, joista ensimmäiset kaksi ennen aamiaista, sillä erolla, että nyt olin jo viideltä leirintäalueella. Täytyy myöntää, että hiukan alkaa jo syömään. Eikä sille voi mitään, ei se keskinopeus ole kotoista urheilunopeutta.

Luulin syöväni ankkapateeta leivällä. Se oli tehty possulista. Pate de Foi? Myös juustoja testailtu. Ei edelleenkään minun juttuni.

Sadeviitta vitosella ja vihdoin ketjuöljyä. Huomenna rullaa paremmin. Ei voi kovin montaa päivää mennä rajalle.

Leirintäalueella on kunnon vessat ja paperi talon puolesta. Luksusta. En kykene hyväksymään niitä epäpyhiä teollistumisen ja luonnollisen toimituksen yhdistelmiä, seisomavessoja.

Kävin Notre Damessa. Oliko se se sama, josta tarinat on tehty?

Laiton telttautuja

Tiistai. Istun Rhone-joen äärellä puun alla. Muutama metri takanani on asfaltoitu jokea seuraava ulkoilureitti ja edessä nokkosia, korkeita kaiskoja sekä jyrkkä rantapenkka jokeen. Kello on tasan kahdeksan. On lämmintä, tuulista ja alkaa hämärtää. Istun rullalta levitetyllä kokoamattomalla teltalla, koska en ole oikein varma, miten ihmiset suhtautuvat päivänvalossa jokapojan leirintäoikeuteen. En toki halua kenenkään saavan patonkia väärään kurkkuun. Lähettyvillä piknikalueen näköisellä kohdalla kaksi autoa vaikutti odottavan samaa. Tai sitten se vanha herra pakettiautoassa oli pomo, ne kaksi nuorta arabia henkilöautossa kätyreitä ja kohta joku on tyytymätön huumekaupan mennessä penkin alle.

Lähdin vasta kahdeltatoista löydettyäni kahvilan ja internetin sivistävän vaikutuksen. Päätin jo lähtiessä nukkuvani tänään pöpelikössä. Ihan mäet eivät vielä loppuneet olleet ja yksi matala "Col" oli edelleen.

Iso kaupunki parinkymmenen kilometrin päässä. En voinut vastustaa jokea. Pesullekin pääsi tarpeeksi oikeaa loivennusta penkkaan etsittyäni.

5,5 tuntia ajamista. Useita taukoja. 100 kilometriä edetty. Syytäkin edelleenkin niitä mäkiä odottaen, milloin pääsen koko päivän kestävään tasaiseen nopeuteen 30 km/h.

Kovin kosteaa

Sunnuntai. Eilen satoi. Tänään sataa. Tuo teltta pystyttyy väärässä järjestyksessä. Ensin tulee sisäteltta sateen pieksettäväksi ja vasta sitten suojaava ulkokuori. Mitä ne retkeilijät tekevät, kun kaikki on märkää? Minä pysähdyin parin tunnin jälkeen Gapiin hotelliin (ihmettelinkin, miksi vaateketjua niin ahkerasti maanteillä mainostetaan) todettuani varusteideni vedenpitävyyden olevan vain heikosti talousrättiä parempaa.
Siinä ne kaikki kamat lojuvat hotellihuoneessa kuivumassa. Kovin trooppinen ilmasto. Kovin on myös sunnuntaina kaupunki kiinni. Täytetyn patongin sain onneksi kolmella euroopan. Kokonaisen. Puuttuuko täältä jokin patonkivero vai miksi Suomessa on niin kallista?
Nyt tähdätään tasaisemmalle Grenoblen suuntaan. Edessä ei ole kuin yksi vuoristosola(?).
Ei täällä englantia ole olemassa. Niin museo kuin televisiokin on vain ranskaksi. Kovin köyhäksi jää ymmärtäminen. Eikä täällä internetkoneita harrasteta. Ei saa kuvia kamerasta upittua.

Alkaa tuntua urheilulta

Kaksituhattakolmesataa ja risat. Olihan siinä poljettavaa Col de Cayollen huipulle. Muutama pyöraturisti kilpapyörällään tasaisen varmasti istuma-asennossa valui ohi kohti huoltoautoansa ja hotelliyön jälkeistä seuraavaa haastetta.
Ei Suomesta löydykään 40 km:n alamäkiä. Hymy takapuolessa nyökyttelin vastaantuleville muistellen kaiholla elämäni ehkä parasta suklaapatukkaa. Sitä, jonka varasin huipulla nautittavaksi: Muiden tyytyessä siihen mihin tie loppui, rymysin loppuspurtiksi itse kengät vaihdettuani vielä mielestäni todelliselle huipulle. Jos sinne asti jaksaa polkea kai se on sama vielä hetki kylmässä ja sateessa ylös rämpiä. Ei voinut kuin fiilistellä niillä aivosoluilla, jotka eivät kylmästä, nälästä ja väsymyksestä tauolla olleet. Melko tissiä näin leirintäalueen teltasta tankattuna ajatellen.
Havaintoja:
Ranskalaiset kävelevät oikeasti patongit kädessä. Baskereita ei näy.
Olen vielä tähän mennessä ylivoimaisesti kevyimmin pakattu pyöräretkeilijä.
Aika isoja nuo tunturit näillä seuduin.
Barcelonette on hieno kaupunki.
On lopetettava löysäilyä ja poljettavaa pimeän tuloon asti. Siksi se teltta mukana on.
Pyöräilyhanskoja en kertaakaan ole käyttänyt. Reikäisiä nahkahanskoja kahdesti.
Se prestaventtiilin kierrettävä keskus kiertyy aina pumpatessa irti. En uskalla pumpata kuin hätätilassa.

Lepopäivä

Vajaa pari tuntia ajoaikaa ja suunnilleen samat 50 km alamäkeen rullattu kuin eilen koko päivässä.
Sen verran synkkä taivas ja kello pitkällä vitkuttelulla sekä teltan kuivaamisella aamulla, että jäin luksusleirintäalueelle ennen ilmeisesti varsin pahaa nousua. Täällä kaikilla on Quechuan-teltta. Joku trendituote? Gelert Soloni on lähinnä pienten lasten ihmettelyä kerännyt.
Sanaa "Col" muuten kannattaa varoa. Jossain 2300 metrissä näytti huippu olevan. Kyllä sinne huomenna pääsee ja ehkä Barcelonetteenkin mutta eiköhän siinä koko päivä mene. 
Alkaa jo pyöriä mielessä monen viisaan elämänfilosofin sanat, fuck this shit! Mistä nämä mäet on tulleet ja miksei kukaan kertonut kuinka korkeita ne on?

Mitä löysäilyä!

Torstai. Alpeissa on se vikana, että vaivalla ja työllä poljettua ylös, sanotaanko vaikka 1500 metriin, sieltä joutuu tulemaan alas.
Olisihan se pitänyt arvata, että paikan nimen alkaessa sanalla Vallee se sijaitsee pohjalla. Tai ei se ihan pohjalla sijainnut mutta riittävän kuopassa 400 metrissä, jotta kiipeäminen Col de La Couilloen päälle (lunttasin nimen kamerasta) 1700 metriin vie tuntikausia etanavauhdilla.
Tänään en ole polkenut kuin kuppaiset 50 km. Sacre bleu! Toisaalta hyvin sisäistänyt tämän tauotuksen ja maisemien ihailun. Vain tunnin päässä huipusta (matkana varmaan jotain todella mitätöntä) Roubionissa leputeltuani syömällä persikoita, suklaata ja kyläkaupan pieniä ranskalaisia versioita chorizosta, huomasin, että olisin vielä muutaman tunnin jaksanut polkea.
Huipulla totesin kuitenkin olevani ilman minkäänlaista tietoa onko seitsemän kilometrin päässä oleva Beuil alamäessä vaiko syvän montun jälkeen kilometritolkulla ylämäessä.  Tähän mennessä olin jo todennut kotona suorittamieni tasamaahan suhteutettujen mittausten ja aikataulujen olevan paikkaansapitäviä kuin VR:n junaaikataulu.
Täten loogisella päättelyllä päädyin seuraavaan. Huippu = tasaista = oiva paikka näkösuojaan pystyttää teltta. Ja jo kiroiltuani kärpäsiä sekä vasta ilmentynyttä Haisulin sukulaisuuttani, huomasin jatkuvan pörinän olevan laittoman pitkällä tyhjäkäynnillä seisovan moottoripyörän sijasta taas yksi alppilähde. Näin sitä rahaa säästetään lievittäen henkistä tuskaa  kesätyöansionmenetyksistä.
PS. Turistipariskunta Roubionissa hyväksyi suunnitelmani Barcelonetteen asti mutta siitä etenemissuunta-aikomukseni ilmoittaessa hämmästyneinä kysyivät, ymmärsinkö kuinka paljon näköä Alpeilla olisi tiedossa. En. En ollut ajatellut niin pitkälle.
Energia 2100 kcal
Tehokas ajoaika tasan 5 h
Nousua yhteensä 1600 m

Ei ollutkaan, uimahousut ovat jalassa

Hyvin rullasi pyörä. Pitkään tosin kesti edetä pois Kissasta karttojen ollessa liian suurella mittakaavalla kertomaan, mikä tie vie ulos kaupungista. Tässä kyllä näytti voimansa puhelimen GPS, joka melko pätevästi ohjasi oikeaan suuntaan. Akunhan se syö muttei sen tuntia kauempaa tarvinnut korvanqppiin ohjeita kuiskutella päästäkseni sen 10 km ulos kaupungista. Ei ole silti paperikartan ja kompassin käyttöliittymää voittanutta. Siitä muistuikin mieleen, että kompassi olisi ollut kätevä.

On se kumma, että tasaista tietä ei kulje lujempaa kuin 20 km/h. Sekin on kumma, että tasaisen tien jälkeen yhtäkkiä alkaa alamäki. Eihän sitä tosin uskalla edes täyttä vauhtia lasketella, kun röntgenkatse ei kallioisia mutkia läpäise.

Ajoaika nelisen tuntia. Matka ja keskinopeus vaivaiset 60 km ja 15 km/h. Nousu 950 m. Energiaa kulutettu 2500 kcal. Pidemmälle ei jaksa.

35 euron miniteltta pystytetty. Kyllä tämä urheilusta käy. Suattaapi olla, että muutaman samanlaisen päivän jälkeen lasken alas ja tyytyväisenä kierrän Alpit.

Siitä muistuikin mieleen, että pyykkipojat olisivat olleet käteviä.

Mitä pröystäilyä, vaihtokalsaritkin mukana!

En ole väittänyt aikovani polkea kotiin. Mitä olen aikonut on viettää kuukauden polkupyöräpainotteinen loma minimaalisella varustuksella. Minimaalisella siksi, että olen havainnut ihmisten, itseni mukaan lukien, rahtaavan matkoilleen kovin paljon turhaa ja vähälle käytölle jäävää tavaraa. Nyt mukanani on vain tarpeellisia asioita ja sellaisia vaatteita, joita voin käyttää, ja käytän, tulevaisuudessakin arkielämässä. Epäilemättä pyöräilytakki, sadehousut, ensiapupakkaus, työkalusarja ja monet muut asiat olisivat hirvittävän kivoja ja hyödyllisiä mukana mutta syy niiden poisjättämiselle on yksinkertainen: tilaa on tasan 30 litraa.

• Reitti: Nizza - Pohjoinen (alla kartassa jonkun muun suunniteelema kuulemma mukava reitti)

• Aika: 30 päivää

• Pyörä: Vuoden 2010 CicliB Trekking Cross. Linkin mukainen viime vuoden pyörä 100e kalliimmalla hinnalla, hiilikuituetuhaarukalla ja SRAM Rival -osasarjalla. Puhki kuluneiden vakiokumien tilalla Schwalben 28 mm Marathon Supremet. Tarakkana Tortec Tour Ultralite (hinta puolet saman painoisesta Tubuksen Fly-mallista)

• Varusteet: Kasa urheilukamoja, 35 euron 1,5 kg painava Gelert Solo -teltta, makuupussi- ja alusta sekä 30 litran Vaude Cycle -reppu, jonka saa kiinni tarakkaan.

Levitettynä

Pakattuna