Saturday 6 August 2011

Alkaa tuntua urheilulta

Kaksituhattakolmesataa ja risat. Olihan siinä poljettavaa Col de Cayollen huipulle. Muutama pyöraturisti kilpapyörällään tasaisen varmasti istuma-asennossa valui ohi kohti huoltoautoansa ja hotelliyön jälkeistä seuraavaa haastetta.
Ei Suomesta löydykään 40 km:n alamäkiä. Hymy takapuolessa nyökyttelin vastaantuleville muistellen kaiholla elämäni ehkä parasta suklaapatukkaa. Sitä, jonka varasin huipulla nautittavaksi: Muiden tyytyessä siihen mihin tie loppui, rymysin loppuspurtiksi itse kengät vaihdettuani vielä mielestäni todelliselle huipulle. Jos sinne asti jaksaa polkea kai se on sama vielä hetki kylmässä ja sateessa ylös rämpiä. Ei voinut kuin fiilistellä niillä aivosoluilla, jotka eivät kylmästä, nälästä ja väsymyksestä tauolla olleet. Melko tissiä näin leirintäalueen teltasta tankattuna ajatellen.
Havaintoja:
Ranskalaiset kävelevät oikeasti patongit kädessä. Baskereita ei näy.
Olen vielä tähän mennessä ylivoimaisesti kevyimmin pakattu pyöräretkeilijä.
Aika isoja nuo tunturit näillä seuduin.
Barcelonette on hieno kaupunki.
On lopetettava löysäilyä ja poljettavaa pimeän tuloon asti. Siksi se teltta mukana on.
Pyöräilyhanskoja en kertaakaan ole käyttänyt. Reikäisiä nahkahanskoja kahdesti.
Se prestaventtiilin kierrettävä keskus kiertyy aina pumpatessa irti. En uskalla pumpata kuin hätätilassa.


No comments:

Post a Comment