Söin pizzaa perävaunussa tuotetusta kiviuunista. Mmmm, se oli hyvää ja huokeaa. Siinä vasta liikeidea känkkyjä vastaan. Mutta piti iloitsemani: Eilen Nancyn kohdalla (hahaa, Nancy pansy!) todetessani päivän olevan vasta menossa ajanhetkeä ennen iltaa sekä leirintäalueen sijaitsevan väärässä suunnassa, päätin jatkaa vielä matkaa joen ollessa lähettyvillä. Valitettavasti kilometrejä itseni ja joen välissä oli rautatie, tai voimalaitos yritti omia valmistetun vesireitin itselleen, valmistaen minua henkisesti yöpymään vähemmän saniteettisessa tilassa teltassa tien vieruatassa.
Tässä vaiheessa illan jo hämärttessä ranskalainen intohimo pyöräilyyn materialisoitui tööttäilyistä ja peukun näytöistä nelikymppisenä pyöräilyharrastajana, joka pysäytti minut tiellä tarjoten majapaikkaa vaimon kärsivällisenä istuessa autossa. Siligny, siellä se majapaikkaa sijaitsee. Tuli sitten rehkityä hieman aiempaa enemmän päivän päättyessä 6,5 tuntiin ja 160 ajettiin kilometriin.
Mutta mielenkiintoinen nuorisotyöttömyyden parissa työskentelevä pariskunta, jolla vessassa luettiin Ikean kuvastoa ja sarjakuvia sekä kylpyhuoneesta löytyi kaksi lasten hammasharjaa ilman muita pikkuihmismerkkejä talossa Nainen, A, oli englantia perusosaamaton ranskalainen, mutta J (jäi vain alkukirjaimet molempien nimistä mieleen) puhui erittäin hyvää englantia ranskalaiseksi, siis ranskalaiseksi. Paljastaessani aikovani Kölniin, mutta väsyneeni alta standardisoidun aikayksikön aloittelijan tavoin Alppeihin, sain uudet ohjeet jatkosuunnitelmaksi: Amsterdamiin. Sinne suuntaan on tasaista, Saksan suuntaan on mäkistä. Ja autolla sinne kuulemma huristi noin vain heidänkin lomallaan. Mutta mikä huolestuttaa on se, että mies istutti vaarallisen ajatuksen jostakin neljän vuoden välein järjestettävästä Paris-Bres(?)-Paris kisasta, jonka hän itse on kerran 86 tuntiin ajanut eikä toista kertaa aio. Kyseessä on jonkinlainen pyöräilyn versio maratoonista ja siinä ajetaan putkeen noin 1200 km mäkistä reittiä huoltopisteitä ollessa joka 80. kilometri. Vetreimmät voimistelevat sen kahteen vuorokauteen. No, kylmiltään sitten neljän vuoden kuluttua alkukarsintojen jälkeen.
Aamupala, pyörän huolto ja miehen sekä hänen ystävänsä aamulenkkisaattaminen Luxemburgin suuntaan (oli muuten melkoista sunnuntaiajelua jonon perällä ilman tuulenvastusta). Sadetta. Leiriytyminen ilman näkyvää rajaa paikalliselle leirintäalueelle. Amsterdamiin vain nelisensataatuhatta metriä. Nopsasti sinne tasaisella ilman sadetta ajaa. Siellä velttoilen ja maitojunalla ajan kotiin. Lomahan tämä oli. Muttei täältä silti kuvia voi uppia.
Nyt siis ovat suunnitelmat kristalisoituneet vai joudutko tunnustamaan tissiposkisuuden. Voihan se olla, että liian paljon polkemista ja liian vähän huvituksia ovat saanneet pyllyn posket rakoille, joka on johtanut yleiseen kilometri vastaisuuteen. Ehkäpä amsterdamin huvitukset ja punaisten lyhtyjen loiste saavat vielä mielen muuttumaan, sieltähän kaupungista ei huvituksia puutu. Toisaalta kaupungin täyttäneet Englantilaiset herrasmiehet eivät ole tunnetusti parhaimpia seuramiehiä. Amsterdam ei ole toisaalta kylläkään kotiin päin, mutta viis siitä halpoja lentoja sieltä ainakin Suomeen saa.
ReplyDeleteM & L
Nyt tuota karttaa tutkailessa huomaankin, että eihän tuenne Amsterdamiin olekkaan niin lyhyt matka kuin tekstistä kuvittelin. Mutta toisaalta matkan lyhetessä voi jo valita leppoisia välipäivän pito paikkoja.
ReplyDelete